Väkertelin tänään sellaista "valokuva taulua" häihin koristeeksi ja mulkoiltavaksi. Täytyy myöntää että olen aika ylpeä aikaan saannoksestani. =) Tein viininpunaisesta kartongista ison sydämen jonka keskellä lukee Ville ja Niina 070707 ja sitten vasemman puoleisessa sakarassa on Villen lapsuus kuvia ja oikeassa minun. Tekstin alla sitten onkin yhteisiä kuvia
 
Hannu kävi eilen istuttamassa juhlaterassin ympärille kukkia kauhean pläjän (ja kyllä rahaa paloi), mutta nyt se on sitten kivan näköisenä häissä.  Terassilla tulee siis olemaan olo kuin kasvi huoneessa =P Kukkia siellä täällä ja tuolla sekä pääsi päällä.
 
Sain muuten tänään myös kuulla että Villen polttarit ovat ensi viikon lauantaina. Jännittää jo vähän Villen puolesta vaikka tiedänkin mitä siellä tapahtuu, mutta silti. Pojat on poikia valitettavasti. Itse joudunkin lähteä mökille evakkoon sillä pojat pyysivät kotimme käyttöön.
 
Kai se pitäisi mennä nukkumaan