Nyt sitä oltiin virallisesti rva Saarinen ja oltiin onnistuneesti juhlaseurueemme kanssa kömmitty armeijan Chiliin, jonka isäni oli yllätykseksi meille hankkinut. Minä ja Ville menimme istumaan kahteen tyynyin koristeltuun nojatuoliin ja muu hääseurue punaisille penkeille. 
 
Markus kaivoi jostain kuohuviini pullon ja lasit käskien Villen avata sen nopeasti, että saadaan hyvät kuvat. Poksautus ja kuoharit lattialle... Niinhän se normaalisti menee. Isä ja äiti lähtivät ajamaan meitä kohti juhlapaikkaa ja me vilkuttelimme vieraillemme.
 
Aivan käsittämätön kolina ja ryminä autosta lähtikin, mutta kaikista hauskinta oli jousituksen puuttuminen. Aina kun isä ajoi pieneenkin kuoppaan, niin me hyppäsimme puoli metriä ja kirkuminen ja naurun rämäkkä siitä seurasi.
 
Minulla matkan alku meni tonkiessa puvun sisältä kauroja ja tulin siihen tulokseen että kaikki oli sinne varmastikkin menneet. Sitten aloimme yllyttämään hullua... Villeä tietysti, että hän ravistaisi kuohari pulloa ja suihkuttaisi sitä papan ja Hannun auton konepellille. No Ville hullun kiilto silmissä alkoi ravistaa istuen samalla penkissä. Kaikki yritettiin huutaa että menee auton lavan reunaan, mutta liian myöhään. Niin saatiin koko seurue kuoharit päällemme ja papan ja Hannun auto selvisi.
 
Viimeisessä mutkassa ilmoille nousi aivan hirveä savu pilvi! Pappa ja Hannu joutuivat pysähtymään kun eivät nähneet eteensä ja kuulemma se pilvi oli vielä kauan ilmassa. Tässä hienossa menopelissä oli sellainen nappi mikä päästää hirveän pölläytyksen ilmoille ja isä ei tietenkään voinut vastustaa kiusausta.
 
Saavuimme Lehdesmäkeen ja aloimme purkautua ulos Chilistä. Juhla pääsisi vauhtiin...